Kuluneella valtuustokaudella olen:
toiminut vasemmistoliiton valtuustoryhmän 1. varapuheenjohtajana (2021-)
ollut kaupunginhallituksen varajäsen ja kaupungin omistajaohjauksesta vastaavan konsernijaoston jäsen (2021-2023)
ollut kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan jäsen (2023-2025)
ollut kaupunginhallituksen jäsen (2025-)
Tällä valtuustokaudella olen puolustanut mielenterveyttä jokaisessa mahdollisessa kohdassa. Olen muun muasssa:
tehnyt aloitteen kuntoutuspsykoterapian omavastuumaksujen korvaamisesta pienituloisille
esittänyt täydennyskoulutusta sateenkaarinuorten parissa työskenteleville mielenterveyden ammattilaisille
esittänyt, että tulisi asettaa sitova tavoiteaika, jonka puitteissa mielenterveyskuntoutujan on päästävä asumispalveluun
ajanut Helsingin psykiatrian Nuorisoaseman resurssien turvaamista
Helsingin kaupunginvaltuuston sivuilta näet kaikki valtuustosalissa pitämäni puheenvuorot ja tekemäni esitykset.
Valtuutetun työstä iso osa tehdään kuitenkin valtuustosalin ulkopuolella. Olen kuluneella kaudella lisäksi osallistunut ryhmäni poliittisten linjausten valmisteluun ja edustanut vasemmistoa poliittisten ryhmien välisissä neuvotteluissa eli ollut neuvottelemassa kaupungin strategiasta ja budjetista. Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnassa pyrin erityisesti varmistamaan, että palveluiden hinnat pysyisivät kohtuullisina, jotta jokaisella helsinkiläisellä olisi mahdollisuus käyttää kulttuuri- ja liikuntapalveluita. Esityksestäni käyntimaksuja ei lopulta korotettukaan tälle vuodelle. Kaupunginhallituksessa päätettiin juuri esityksestäni lisätä 1,2 miljoonaa osallistuvaan budjetointiin.